Tässäpä siis mun lista:
9. Tee itse inkiväärijuomaa
Tässä vielä videomuodossa mun lista, jossa kerron hieman tarkemmin listan kohdista. 🙂
Tässäpä siis mun lista:
9. Tee itse inkiväärijuomaa
Tässä vielä videomuodossa mun lista, jossa kerron hieman tarkemmin listan kohdista. 🙂
Ajattelin tällä kertaa tulla jakamaan ohjeen yhteen mun aamupalasuosikeistani – rakastan siis itse tehtyä granolaa kera hedelmien ja marjojen. Enää ei ole moniin vuosiin tullut kaupasta ostettua valmismysliä, kun sen tekeminen itse on superhelppoa. Granolaa on helppo varioida omien mieltymysten mukaan, sekaan voi lisätä lopussa esimerkiksi kuivattuja hedelmiä tai marjoja, mutta itse jätän ne yleensä pois. Niiden sijasta lisään suoraan annoskippoon tuoreita hedelmiä tai marjoja sekä kookoshiutaleita!
7 dl kaurahiutaleita
3 dl pähkinöitä
½ dl pellavansiemeniä
mausteita, esim. kanelia, kardemummaa, inkivääriä, suolaa
½ dl hunajaa
1 dl oliiviöljyä
vettä tarpeen mukaan
Pilko pähkinät ja mittaa kaikki kuivat aineet astiaan. Lisää hunaja ja oliiviöljy ja sekoita. Lisää tarpeen mukaan vettä. Sekoitus onnistuu parhaiten käsin.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 min. Anna granolan jäähtyä, jonka jälkeen sen voi purkittaa ilmatiiviiseen astiaan.
Viime vuonna pitämäni mehupaaston jälkeen otin joksikin aikaa tavaksi korvata 1 – 2 ateriaa päivässä itse tehdyillä mehuilla. Nykyään teen mehuja aina silloin tällöin, en kuitenkaan enää joka päivä. Monenlaisia reseptejä ja omia sovelluksia on tullut siis kokeiltua, mutta alla olevat kaksi reseptiä ovat nousseet omiksi suosikeikseni.
n. 800 – 900 ml
4 porkkanaa
3 appelsiinia
3 cm pala inkivääriä
(3 pientä punajuurta)
Pese porkkanat. Kuori appelsiinit, inkivääri ja punajuuret. Laita kaikki ainekset mehulinkoon ja aamupalamehu on valmis! Toimii loistavasti myös ilman punajuurta 🙂
Punajuuren loistavia ominaisuuksia: Kivennäisaineiden valikoima on runsas. On kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, natriumia, rautaa, kuparia, sinkkiä. Vitamiinivalikossa ovat mukana A-, B- ja C-ryhmän vitamiinit, B-ryhmän erityisyytenä veren punasolujen muodostumiseen vaikuttava, ravinnossa harvinaisempi folaatti.
Punajuuressa on runsaasti kuituja, joita tarvitsemme paksusuolen bakteerikannan hoitamisessa, näläntunteen säätelyssä sekä kolesterolin ja verensokerin tasapainottamisessa. Kuidun lisäksi myös suuri osa tärkeitä ravintoaineita on kuoriosassa.
Punajuuri on erityisen hyvä flavonoidilähde.
n. 400 – 500 ml
1 kokonainen kurkku
4 lehteä romaine(tai jotain muuta)salaattia
kourallinen pinaattia
1 sitruuna
1/4 tuoreesta ananaksesta
(5-10 viinirypälettä)
Pese kurkku, salaatti, pinaatti ja viinirypäleet. Kuori sitruuna ja ananas. Sen jälkeen kaikki vain mehustimeen ja piristävän raikas mehu on valmiina juotavaksi!
Oletteko kokeilleet mehujen tekemistä itse? Jakakaa omat lempparimehureseptinne!
Ihanaa helmikuun loppua! Täällä Torniossa on ollut koko viikonlopun upean aurinkoinen sää, joka saa ainakin itselläni myös mielen aurinkoiseksi. Eilinen päivä meni suurimmaksi osaksi sisällä siivotessa, kaappeja järjestellessä (aurinko/lähestyvä kevät saa itselläni siivous-/sisustusinnostuksen päälle…) sekä kaupassa käydessä, mutta tänään päätimme nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja otimme poikaystävän ja koiruuden kanssa suunnaksi paikallisen lintutornin ja sen laavun. Reppuun pakkasimme eväiksi kaakaota, mehua sekä nakkeja (enpä muuten ole pitkään pitkään aikaan syönyt oikeita lihanakkeja – ja oli muuten hyvää verrattuna esimerkiksi Levillä ostamiini soijanakkeihin! Suosituksia hyvistä kasvisnakeista otetaan vastaan 😀 ).
Määränpäämme siis oli Alkunkarinlahden lintutorni ja laavu. Yleensä olemme käyneet makkaranpaistossa sillä laavulla, jonka parkkipaikka tulee ensimmäisenä vastaan eli ns. pohjoisella lintutornilla. Tällä kertaa päätimme mennä ensimmäistä kertaa eteläiselle lintutornille. Kävelymatkaa ei parkkipaikalta lintutornille kertynyt kuin noin 300 metriä.
Näiden pohjoisen ja eteläisen lintutornin välillä kulkee kesäisin luontopolku, jota viime vuonna yritin Adin kanssa käydä kävelemässä. Polku oli paikoitellen aivan veden vallassa (kumppareilla onneksi selvisin), mutta jossakin vaiheessa jouduin kääntymään takaisin, sillä reitti oli lähes kasvanut umpeen enkä uskaltanut koiran kanssa lähteä seikkailemaan märän ja erittäin pitkän kasvillisuuden sekaan, jossa reittimerkit olivat hieman puutteelliset. Ehkä olin viime kesänä liikkeellä vähän huonoon aikaan, täytyy kokeilla tänä vuonna kuivempana aikana uudestaan.
Kuuma kaakao lämmitti mukavasti -12 asteessa. Reissu kruunasi kyllä muutenkin mukavan viikonlopun! Nyt alan lukemaan, sain juuri päätökseen yhden kirjan ja pääsen käsiksi toiseen kirpparilta löytämääni yksilöön. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Vastaanpa tähän blogeissa pyörineeseen 3 asiaa -haasteeseen. Kuvituksena viime keväisen Tukholma-reissun kuvia.
3 asiaa, joista pidän:
Luonto
Perhe
Hyvä ruoka
3 asiaa, joista en pidä:
Riitely
Eläinten kaltoinkohtelu
Ennakkoluuloisuus
3 asiaa, joita tein viikonloppuna:
Ajoin autolla monta sataa kilometriä
Näin paljon poroja
Kävin pitkällä kävelyllä äidin kanssa
3 asiaa, joita osaan:
Laskea (melko) hyvin päässä
Viihtyä yksin
Asetella tuotteita tiskikoneeseen/ostoskassiin/johonkinmuuhun tetrismäisellä tarkkuudella
3 asiaa, joita en osaa:
Small talk luontevasti
Noudattaa reseptiä sataprosenttisesti
Tehdä siistiä silmänrajausta
3 asiaa, joita haluaisin osata:
Puhua sujuvasti enspanjaa
Lentää
Olla tietoisempi tuotteiden eettisyydestä
3 asiaa, mitä minun pitäisi tehdä:
Toimittaa kirjanpitäjälle syyskuun tositteet
Maksaa laskuja
Syödä
3 asiaa, joista stressaan:
Raha
Myöhästyminen jostain tärkeästä
Epätietoisuus tulevasta
3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:
Mukillinen teetä
Poikaystävän kainaloon käpertyminen
Luonto
3 asiaa, joita puen mielelläni päälle:
Mustat housut
Lämpimät sukat tai tohvelit
Lökärit
3 asiaa, joita en pue päälleni:
Liian matalavyötäröiset housut
Läpinäkyviä paitoja ilman aluspaitaa/rintaliivejä
Liian korkeat korkokengät
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia:
Uusi tietokone
Oma auto
Musta lierihattu
3 asiaa, joista unelmoin:
Oma hevonen
Vaatimukset täyttävä omakotitalo isolla tontilla kohtuulliseen hintaan
Etelänloma
3 asiaa, joita pelkään:
Pimeä
Ötökät
Pahan tapahtuminen läheisille
3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa:
Mummun kuntoutuminen
Reissu Ouluun
Keksin, mitä ostan poikaystävälle synttärilahjaksi