Ihanaa helmikuun loppua! Täällä Torniossa on ollut koko viikonlopun upean aurinkoinen sää, joka saa ainakin itselläni myös mielen aurinkoiseksi. Eilinen päivä meni suurimmaksi osaksi sisällä siivotessa, kaappeja järjestellessä (aurinko/lähestyvä kevät saa itselläni siivous-/sisustusinnostuksen päälle…) sekä kaupassa käydessä, mutta tänään päätimme nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja otimme poikaystävän ja koiruuden kanssa suunnaksi paikallisen lintutornin ja sen laavun. Reppuun pakkasimme eväiksi kaakaota, mehua sekä nakkeja (enpä muuten ole pitkään pitkään aikaan syönyt oikeita lihanakkeja – ja oli muuten hyvää verrattuna esimerkiksi Levillä ostamiini soijanakkeihin! Suosituksia hyvistä kasvisnakeista otetaan vastaan 😀 ).
Määränpäämme siis oli Alkunkarinlahden lintutorni ja laavu. Yleensä olemme käyneet makkaranpaistossa sillä laavulla, jonka parkkipaikka tulee ensimmäisenä vastaan eli ns. pohjoisella lintutornilla. Tällä kertaa päätimme mennä ensimmäistä kertaa eteläiselle lintutornille. Kävelymatkaa ei parkkipaikalta lintutornille kertynyt kuin noin 300 metriä.
Näiden pohjoisen ja eteläisen lintutornin välillä kulkee kesäisin luontopolku, jota viime vuonna yritin Adin kanssa käydä kävelemässä. Polku oli paikoitellen aivan veden vallassa (kumppareilla onneksi selvisin), mutta jossakin vaiheessa jouduin kääntymään takaisin, sillä reitti oli lähes kasvanut umpeen enkä uskaltanut koiran kanssa lähteä seikkailemaan märän ja erittäin pitkän kasvillisuuden sekaan, jossa reittimerkit olivat hieman puutteelliset. Ehkä olin viime kesänä liikkeellä vähän huonoon aikaan, täytyy kokeilla tänä vuonna kuivempana aikana uudestaan.
Kuuma kaakao lämmitti mukavasti -12 asteessa. Reissu kruunasi kyllä muutenkin mukavan viikonlopun! Nyt alan lukemaan, sain juuri päätökseen yhden kirjan ja pääsen käsiksi toiseen kirpparilta löytämääni yksilöön. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
En oo koskaan ollut Lapissa talvella.. joten voi kuin ihastella noita kuvia! <3
Suosittelen kyllä ehdottomasti joskus käymään, jos vain on mahdollista! Itsekin ihailen edelleen etenkin pohjoisempana talvista luontoa, lumi vaan on niin kaunista kun se kimmeltää auringossa 🙂