Uusi vuosi, uusi vauva (!)

Kyllä, meille on tulossa uusi vauva! Esikoisemme saa kunnian kantaa isoveljen titteliä kesästä eteenpäin, mikäli kaikki menee hyvin. Emme voisi olla enempää innoissamme (ja myös kauhuissamme, mutta tästä lisää toisessa postauksessa..) kasvavasta perheestämme!

Tämän toisen raskauden alkupuoli oli itselleni täysin erilainen kuin ensimmäisen raskauden, jolloin en kokenut oikein minkäänlaisia alkuraskauden oireita. Tällä kertaa oireet iskivät pari viikkoa plussaamisen jälkeen, noin raskausviikolla 7, ja kestivät raskausviikon 13 loppupuolelle. Oireita olivat mm. aamusta iltaan jatkuva pahoinvointi (en onnekseni oksentanut kertaakaan, vaikka välillä tuntui että se saattaisi helpottaa oloa) sekä järkyttävä väsymys. Taaperon kaksi- tai kolmetuntiset päiväunet tarjosivat onnekseni itselleni aina hetken (oikeastaan lähes aina pari tuntia kestävän hetken :D) silmien ummistamiseen. Kotityöt ja oikeatkin työt kasaantuivat, mutta onneksi sekin oli vain väliaikaista.

Nyt menossa on raskausviikko 19, ja olo on lähestulkoon normaali. Rakenneultra odottaa edessä noin kolmen viikon päästä. Ja silloin on jo raskauden puoliväli ohitettu, hurjaa miten aika menee näin vauhdilla!

Suunnitelmanani olisi yrittää päivittää tätä blogia hieman säännöllisemmin raskaus- ja äitiysjutuilla, sillä ne ovat tällä hetkellä suurin osa elämääni. Mikäli teillä on postaustoiveita, jättäkää niitä kernaasti kommenttikenttään! 🙂

Kuulemisiin!

-Taija

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *