Unelmat

Suuria uutisia

Syyskuun alussa kirjoittamassani postauksessa kerroin, kuinka haaveeni ovat vaihtuneet ja suunnitelmani muuttuneet. Tuolloin tein suunnitelmia koskien liiketoimintani muuttamista sekä mahdollisesti opiskelun aloittamista. Noh, vähänpä tiesin tulevasta. Universumi oli jo tuolloin tehnyt suunnitelmat puolestani, sillä yksi suurista ja pitkäaikaisista toiveistamme on käynyt toteen ja odotamme esikoistamme. En tiedä, miksi asian julki kirjoittaminen (ja varsinkin ääneen sanominen) […]

Suuria uutisia Read More »

Haaveet vaihtuu, suunnitelmat muuttuu

Toisin kuin Jore Marjarannan laulussa Haaveet kaatuu, itselläni haaveet kaatumisen sijaan vaihtuvat. Olen viimeisen puoli vuotta ollut hieman eksyksissä itseni kanssa (enemmän kuin normaalisti olen), ja näin ollen oikeastaan koko yritystoimintani kanssa. Vielä muutama kuukausi sitten haaveilin opiskelemaan lähdöstä. Uusin unelmani oli opiskella valokuvaajaksi. Enää en ole asiasta niin varma – pidän kyllä valokuvaamisesta, mutta

Haaveet vaihtuu, suunnitelmat muuttuu Read More »