Kuulin sanan babymoon ensimmäistä kertaa tammikuun alussa – tai ainakin tuolloin kiinnitin siihen ensimmäistä kertaa huomiota. Babymoon on siis hemmotteluloma tuleville vanhemmille, ns. viimeinen loma kahdestaan ennen lapsen syntymää. Babymoon on alkujaan Amerikasta (tietenkin) ja se on vähitellen rantautunut myös tänne Suomeen.
Meillä tulee Henrikin kanssa tämän vuoden vappuna 10 vuotta yhdessäoloa täyteen. Koska vauvamme laskettu aika on niin lähellä oikeaa vuosipäiväämme, ajattelimme juhlistavamme vuosipäivää hieman etukäteen pienellä lomalla. Loma olisikin siis yhdistetty vuosipäivä, babymoon ja talviloma.
Olen ehkä hieman myöhässä suunnittelun suhteen, sillä olen tällä hetkellä jo 31:lla viikolla raskaana. Yleensä babymoonia suositellaan vietettävän raskauden toisella kolmanneksella, eli viikoilla 13-27. Tämä ”suositus” tosin johtuu siitä, että tällöin usein ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnit ovat ohitse ja viimeisen kolmanneksen vaivat eivät ole vielä saapuneet.
Itselläni olo on ollut todella hyvä koko raskauden (poisluettuna parin viikon takaiset, liiasta rasituksesta johtuvat kivut), ja tottakai toivoisin saman olotilan jatkuvan myös näin viimeisellä kolmanneksella. Kuten sanoin, meillä babymoonin suunnittelu hieman venähti, ja ainoa mahdollinen ajankohta olisi reilun parin viikon päästä eli maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla. Tällöin raskausviikkoja olisi kasassa 33. Tuossa vaiheessa en enää uskalla matkustaa/lentää kovin kauas, sillä en ole kovin innoissani, mikäli joutuisin sairaalaan tai jopa synnyttämään vieraassa maassa. Vaikka kuinka haaveilin loman viettämisestä jossain trooppisessa ilmastossa, rannalla tai uima-altaalla loikoillen ja kookospähkinästä vettä juoden, olen miettinyt loman viettämistä ihan vain kotimaassa.
Mahdollisia kotimaan babymoon-kohteita ovat esimerkiksi erilaiset kylpylähotellit. Kylpylässä rentoutumista, illallista ravintolassa, yö hotellin pehmeässä sängyssä ja aamulla runsas aamiainen. Ei ehkä täysin vedä vertoja ulkomaan matkalle, mutta onpahan ainakin mahdollisuus irtautua arjesta yhdessä rakkaan poikaystäväni kanssa. Kohdevaihtoehtoina olen miettinyt Vuokatin Katinkultaa, Peurungan kylpylähotellia, Hotel & Spa Resort Järvisydäntä ja Kolin Relax Spata. Näistä vaihtoehdoista viimeinen on ehdottomasti alkanut kiinnostaa eniten. Se sijaitsee kohtuullisen (kröhöm, alle 500 km) matkan päässä ja se on kello neljän jälkeen K-18. Paikka kuulostaa ihanan rentouttavalta saunapolkuineen sekä kylpy- ja juomakiuluineen. Toki näillä viikoilla kylpylään menossa on omat riskinsä (infektio ym.), mutta mikäli kohdunsuu on kiinni ja vointi edelleen hyvä, en näe syytä olla menemättä .
Toinen vaihtoehto babymoonillemme on lyhyt Viron tai Ruotsin visiitti: laivamatka, päivä Tallinnassa tai Tuhkolmassa ja mahdollisesti yksi yö perillä kohteessa. Näihin kaupunkilomiin usein tosin kuuluu melko paljon kävelyä (ainakin itselläni on tapana tutustua kaupunkeihin mahdollisimman paljon kävellen), joten oman kuntoni täytyisi siinä tapauksessa vielä kestää kävelyä ehkä normaalia enemmän. Tai sitten vietämme enemmän aikaa ravintoloissa, kahviloissa ja hotellissa.
Kolmantena vaihtoehtona onkin sitten vain ihan lähistölle (alle 300 km) sijoittuva hotellimatka, ilman kylpylää. Oulu on yksi vaihtoehto, siellä voisi samalla käydä hieman kiertelemässä kauppoja ja kirpputoreja.
Tässä on vielä hetki aikaa tehdä suunnitelmia (tosin hotellit ovat yllättävän täynnä kyseiselläkin viikolla! Täytyy siis ehkä laittaa toimeksi). Loman jälkeen minulla onkin enää viikko töitä ja sitten alkaa äitiysloma! Ihanaa maaliskuun alkua jokaiselle! Saatte myös ehdotella kohteita meidän babymoonia varten 🙂
-Taija